Suomi
ROOTS & ROUTES on eurooppalainen projekti jonka tavoitteena on inspiroida ja valmentaa nuoria lahjakkaita urbaanin musiikin ja median tekijöitä joilla on erilaiset kulttuuriset juuret ja tarjota heille uusia reittejä musiikin ja median maailmaan. Hanke on viidessä Euroopan maassa toimivan kuuden järjestön yhteinen projekti. Suomessa hankkeen vastuullinen järjestäjä on Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia jonka yhteistyökumppani on muun muassa Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskus. Hankkeen muut kumppanit ovat Alankomaissa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa toimivia monikulttuuristen nuorten parissa työskenteleviä järjestöjä. Hanke saa rahoitusta EU:n Leonardo-ohjelmalta.
‘Roots & Routes Courses’ on viidessä Euroopan maassa toimivan kuuden järjestön yhteinen projekti.
Hankkeen muut kumppanit ovat Alankomaissa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa toimivia monikulttuuristen nuorten parissa työskenteleviä järjestöjä.
‘Roots & Routes Courses’ hanke saa rahoitusta EU:n Leonardo-ohjelmalta.
Projekti on jatkoa vuonna 2005 alkaneelle Roots & Routes International -projektille jossa on mukana järjestöjä kahdeksasta maasta (Portugali, Espanja, Ranska, Saksa, Kreikka, Alankomaat, Unkari ja Italia).
Roots & Routes International -projektissa toteutettiin Master Class- tyylisiä työpajoja ja festivaali esiintymisiä.
Lisää tietoa Roots & Routesin euroopalaisista kumppaneista ja toiminnasta: www.rootsnroutes.org
Roots & Routesin filosofia
Monissa Euroopan maissa maahanmuuttajataustaiset ja muut syrjäytymisvaarassa olevat nuoret jäävät usein virallisten kulttuuri- ja media-alan opiskelu- ja paikkojen ulkopuolelle kulttuurisista, kieli-, sosiaalisista ja taloudellisista syistä.
Roots & Routes etsii, inspiroi ja valmentaa nuoria lahjakkaita muusikoita ja median tekijöitä joilla on erilaiset kulttuuriset juuret ja tarjoaa heille uusia reittejä kohti ammatillisia kulttuuripiirejä ja alan oppilaitoksia.
Roots & Routes Suomi
ROOTS & ROUTES SUOMI järjestää lukuvuoden 2007-2008 aikana kurssin 16 - 25 vuotiaille musiikista tai mediasta kiinnostunuille luoville ja lahjakaille nuorille jonka aikana tehdään musaa ja videoita, esiinnytään konserteissa, opitaan uusia taitoja ja tutustutaan musiikki- ja media-alan työpaikkoihin ja opiskelumahdollisuuksiin. Lähtökohtana on hiphop-painotteinen urbaani kulttuuri mutta mukaan mahtuu minkä tahansa tyylin edustajia. Tärkeintä on luovuus, innokkuus ja kyky sitoutua vuoden mittaiseen projektiin.
Lisää tietoa: www.rootsnroutes.fi

uutiset | Suomi
MY MUSIC VIDEO IS UP!!!
24.10.2008
tekijä:
Maikia >
SuomiCheck out my new R&R vid on youtube: http://www.youtube.com/watch?v=Js3D3It4NjU thanks for the support:) -Maikia
Read more...

Talkshow Talk to the Hand now online!
07.08.2008
tekijä:
Jade >
NetherlandsDuring 3 weeks of Roots&Routes Summerscool mediatalents (co)produced the talkshow Talk to the Hand! A talkshow hosted by Andrew Makkinga and co-hosted by media talent Naomy Mac Donald. On stage performances by the Roots & Routes d...
Read more...kommentit: 2

Pictures from R&R Summerscool Rotterdam
31.07.2008
tekijä:
Jade >
NetherlandsThree great and creative weeks of R&R Summerscool in the beautiful World Music and Dance Centre are almost finished... One more day of rehearsals and then THE BOMB: performing @ Soulit in Offcorso. Check some new pics!
Read more...kommentit: 6
1 2 3 4 5 